Kaikista insinöörialoista näen juuri energia- ja ympäristötekniikan kaikista potentiaalisimpana somen hyödyntämisen suhteen tulevaisuudessa. Sen aiheet ovat kovin ajankohtaisia ja maineestaan huolimatta helppotajuisia. Uskon, että alan työpaikkojen lisääntyessä tulevaisuudessa, myös somen hallintaan liittyvät työtehtävät tulevat koskettamaan useampaa työntekijää. Vaikka työntekijällä tulee olla mahdollisuus olla jakamatta tietojaan sosiaalisessa mediassa, on se moniin työtehtäviin liittyen välttämätöntä. Uskon, että - kuten jo joissain ammateissa on - yksityis- ja työelämän somen käytössä tulee olemaan päällekkäisyyksiä. Somen käyttö arkipäiväistyy yhä enemmän, myös virallisissa asioissa, esimerkiksi viranomaiset tulevat yhä enemmän osallistamaan kansalaisia somen välityksellä. Esimerkiksi Satasairaala käyttämän Kaiku Healthcare -palvelun kaltaiset suojatut kanavat asiakkaan ja tiimin välillä tulevat yhä enemmän yleistymään useammilla aloilla.

Työntekijät tulevat tietoisemmiksi myös vapaa-ajallaan vastuustaan työntekijänä ja lojaaliudestaan työnantajalle. Toivon, että nykyajan kaltaiset järjettömät "Työntekijä haukkui työnantajaansa somessa - erotettiin" otsikot tulevat vähenemään, kun työntekijät ymmärtävät vapaa-ajan toiminnan välttämättömän yhteyden työelämään. Sosiaalisen median käytössä voisi toivoa tapahtuvan jonkinlaista kohtuullistumista selfieidein kylvämisen ja totaalikieltäytymisen välillä. Vaikka esimerkiksi viestinnän ammattilaisellakin pitäisi teoriassa olla oikeus kieltäytyä liittymästä someyhteisöihin, miten se toteutuu käytännössä, että somealan ammattilaisella ei ole henkilökohtaista somen käyttöä? Esimerkiksi tarkastelemassani Oulun kaupungin someohjeessa selvästi viitattiin työntekijän vapaa-ajan sometuksesta työnantajalle aiheutuvaan etuun. Yksittäisten somen käyttäjien onkin mahdollista vaikuttaa yrityksen näkyvyyteen esimerkiksi jakamalla päivityksiä sekä antamalla julkista palautetta. Somessa ryhmävaikutus tehostuu, kun kaverin tykkäyksiä ja kommentteja seurataan ja löydetään sitä kautta seurattavaa sisältöä. Myös yksi negatiivinen kommentti laukaisee herkästi useamman haukun sarjan. 

Sosiaalisen median kanavia on jo runsaasti ja ne tulevat varmasti lisääntymään tulevaisuudessa, joten on kiinnitettävä erityistä huomiota oikeiden kanavien valitsemiseen ja niissä pitäytymiseen aktiivisena käyttäjänä. 

Tutkin Oulun kaupungin sosiaalisen median ohjetta. Heti alkuun mainitaan Oulun kaupungin brändikäsikirja eli se miltä Oulu näyttää ja kuulostaa. Se sisältää mm. äänensävyn ja Oulun visuaalisten tunnusten käytön. Halutaan siis jälleen kaupungin somekanavien olevan homogeenisiä tyyliltään. #Oulu on mainittava kaikissa kaupungin Twitter-tilin twiiteissä ja tiettyjä yleistyneitä kaupungin aihetunnisteita tulee myös käyttää tietyissä tilanteissa. Kiinnitettyjä nostoja käytetään vain kriisitilanteissa. Myös korostetaan somekanavien potentiaalia kansalaisten yhteydenotossa viranomaisiin ja työntekijöitä kehotetaan ottamaan yhteyttä oman toimialan viestintävastaavaan, mikäli olisi aihetta työhön liittyvälle sometukselle. Vaikka aktiivisuus ja suunnitelmallisuus nostetaan esiin, olisi viestintätyylin hyvä olla epävirallinen ja keskusteleva. Innostunut ja osaava työntekijä on arvokas voimavara somenkin välityksellä. Ohjeessa korostetaankin työprofiilin lisäksi myös henkilökohtaisen profiilin edustavan työnantajaa; on oltava lojaali vapaa-ajallakin. 

Mielestäni kyseinen ohje oli hyvin kattava ja selkeä. Kaupungin käyttämät somekanavat kerrottiin lyhyesti. Tutut hashtagit ja niiden käyttöyhteydet oli mainittu, osin jopa somekanavan mukaan. Nämä olisikin hyvä olla heti ohjeen alussa. Myös työntekijän oma vastuu on mainittava: mitä voi julkaista, kenen luvalla, millä tyylillä, unohtamatta lojaliteettia vapaa-ajalla. Myös ohjeita siitä, minkälaisissa työnkuvissa somen käyttö on tehokasta ja millä tavoin, tarvitaan. Näiden sääntöjen laatimisesta voisi olla vastuussa yhteistyössä kaupungin viestinnän ammattilaiset ja esimiehet.

Sosiaalisen median ohje Oulun kaupungin työntekijöille löytyy osoitteesta (luettu 4.4.2020):

https://www.ouka.fi/documents/78560/9224945/Oulu_someohje_2018.pdf/47ce4482-aaee-4842-a925-6dc97c7e9c7a

Googletin itseni. Olen sen tehnyt aiemminkin. Nykyisellä sekä tyttönimelläni ei löydy ainakaan nopealla vilkaisulla mitään erikoista. Ei edes noloja kuvia yläasteajalta. Nimeni löytyy kahdenkin eri opinahjon valmistuneiden listalta ja kuvahausta nykyinen profiilikuvani sekä jostain syystä Facebook-kaverin profiilikuva muiden tuntemattomien kuvien joukossa. Työnantajakaan tuskin törmäisi mihinkään kyseenalaiseen, sillä olen mielestäni ollut nuorenakin melko huolellinen somen käytössä. 

Lyhyt googlaus kertoo, että kuvahaussa esiintyvän tuloksen voi poistaa helpoiten ottamalla yhteyttä sivuston ylläpitäjään. Myös tuloksen näkymisen hakukoneessa voi estää. Mutta minkä nettiin kerran laittaa, on se siellä peruuttamattomasti. En tiedä voisiko joku säätää hakukoneen asetuksia niin, että näkisi enemmänkin esimerkiksi Facebookissa julkaisemiani kuvia tai ylipäätään minua koskevia hakutuloksia. Toivoisin voivani pyyhkiä netin pohjattomasta muistista jotkut nuorena kirjoittamani kommentit tai julkaisemani kuvat tai tiedot liittymisestäni johonkin Facebook-ryhmään. 

Digitaalinen identiteettini muodostuu niistä tiedoista, joita minusta on saatavilla internetissä. Sitä voi vääristää melko helposti anonyymeillä kommenteilla keskustelupalstoilla tai jopa kuvamanipuloinnilla. Ihmisen on ylipäätään vaikeaa osoittaa luotettavuutensa kohdatessaan epärehellisiä väitteitä, mutta digitaalisessa ympäpristössä tällaiset hyökkäykset ja niiden seuraukset ovat vielä vaikeammin kontrolloitavissa; juorua on vaikea katkaista. 

Julkisuuden henkilön on hyvä olla varovainen itseään koskevien tietojen jakamisen suhteen, varsinkin sosiaalisessa mediassa. Tieto on nopeasti kaikkien saatavilla ja väärinymmärretty asia voi kääntyä häntä itseään vastaan. Esimerkiksi yritysjohtajan voisi olla kannattavaa olla harkitusti aktiivinen lähinnä LinkedInissä tai Twitterissä, kun taas viestinnän ammattilaiselta odotetaan laajempaa ja syvempää osallistumista sosiaalisessa mediassa. On siis hyvä löytyä joitain tietoja, koska ilman niitä sinua ei ole olemassa nykymaailmassa. Kuitenkin on puntaroitava tarpeellisia tietoja sekä kanavia ja mielellään rajoitettava ne kahteen - kolmeen, jotta pystyy hallitsemaan itsestään liikkuvaa informaatiota siinä määrin kuin se on mahdollista.

Pohdin verkko-opintojen tehtävään liittyen esimerkiksi hoitoalan vaitiolovelvollisuuden pätemistä kahvitauolla ja somessa sekä mahdollisia skenaarioita omalla alallani energia- ja ympäristötekniikan insinöörin näkökulmasta. Ilmaisin myös luottamukseni suomalaiseen rehtiyteen, että ollaan sanansa mittaisia eikä haukuta työnantajaa julkisesti. 

Työyhteisön käyttäessä työssään sosiaalisia verkkotyökaluja tulisi ottaa huomioon käyttäytymisen homogeenisuus, sillä työyhteisö on yhtä ja samaa työnantajaa edustava joukko. En tarkoita, että päivitysten tulisi olla samankaltaisia eikä henkilökohtaista vaihtelua saisi olla; päivitysten ulkoasu, jaettavat asiat ja formaalius olisi hyvä olla yhteneväistä ja selvästi osoittaa kuuluvan yhteisöön. 

Ihmiset kysyvät usein keskustelupalstoilla erilaisten viranomaislupien tai -ilmoitusten tarvetta ja niiden hintaa tai muita aiheutuvia toimenpiteitä. Olisikin helppoa, jos vaikka rakennusvirasto julkaisisi somessa erilaisia esimerkkitapauksia asiakkaan luvalla tai ympäristövirasto tekisi pieniä infopostauksia usein askarruttavista aiheista, kuten asbestia sisältävän mineriittivuorauksen poistamisesta. Tämä madaltaisi ihmisten kynnystä ottaa yhteyttä viranomaiseen, kun se laskettaisiin alas kuvitteelliselta jalustalta ruohonjuuritasolle ja tätä kautta vähentäisi turhaa työtä aiheuttavia tarpeettomia ilmoituksia tai luvattomia projekteja.

Minua ohjeistettiin myös ottamaan kantaa siihen henkilökohtaisten tietojen jakamisen hyödystä työyhteisön kannalta. Ymmärrän kysymyksen niin, että jaetaan asiakkaan salattua tietoa, mutta en koe sen jakamisen olevan tarpeellista kuin asiakassuhteeseen kuuluvien kesken tai oikeuden määräyksellä. Toisaalta esimerkiksi iltapäivälehden kirjoittaessa huonosta tai jopa epäinhmillisestä palvelusta esimerkiksi hoitokodissa, voi tulla houkutus jakaa arkaluontoista tietoa. Harvemmin tällaisessa tapauksessa kai on kyse skandaalinhakuisuudesta, vaan enemmänkin oikeuksien vaatimisesta asiakkaan tai työntekijän kohdalla, mutta tällöinkin on muistettava sekä vaitiolovelvollisuus että lojaalius työnantajaa kohtaan.

Huolimattomuudesta tai tahallisesta vuotamisesta syntyvä vahinko voi olla hyvinkin vahingoittavaa sekä asiakasta että yritystä kohtaan. Molemmat voivat kokea sekä maineen ja luottamuksen että taloudellisia menetyksiä. Pahimmillaan työntekijä voi menettää työpaikkansa tai tapaus voidaan viedä oikeuteen. Myös identiteettivarkaus on mahdollinen riski.  Pienikin, työyhteisössä huomaamatta jäänyt vahinko voi aiheuttaa asiakkaan kiusaantumista ja epäluottamusta viranomaiseen. Kärpäsestä voi hyvinkin tulla härkänen ja pieni lipsautus saada suuria seuraksia.

Opiskelen ensimmäistä vuotta energia- ja ympäristötekniikkaa. Isona minusta tulee siis insinööri, mahdollisesti ympäristötarkastaja tai energialaitoksen työntekijä. Kaikista insinöörialoista mielestäni juuri minun on eniten potentiaalinen sosiaalisen median käytön suhteen. Ympäristöviraston insinööri voisi esimerkiksi Facebookissa ilmoittaa kaupungin järjestämistä ympäristötalkoista. Instagramissa hän voisi jakaa kaupunkilaisille tietoiskuja eri jätelajeista tai kunnan tavoista edistää alueen ympäristön hyvinvointia. Ajattelen oikeasti, että Porin kokoisessa kaupungissa voisi olla tilaa yhdelle ympäristöinsinöörille, jonka työtehtäviin kuuluu muun muassa somekanavien hallinta omalla kentällään. Kansalaisten valistaminen tätä kautta on nykypäivää.

Entä energia-ala? Ympäristö kiinnostaa nykyään monia tavallisia ihmisiä, ja varsinkin nuori sukupolvi seuraa esimerkiksi luonnosuojelujärjestöjen somekanavia. Energia-ala ei ole vielä saavuttanut vastaavaa kiinnostusta kansalaisten keskuudessa, ainakaan somen mukaan. Kokeillaan verrata molempien alojen suuruuksia some-seuraajien määrissä. WWF Suomella (@wwfsuomi) on Instagramissa 60,1 tuhatta seuraajaa ja Facebookissa 140 tuhatta tykkääjää. Energiateollisuus ry:llä (@Energiateol) taas ei ole lainkaan kyseisiä somekanavia käytössä, vaan suuntaus on enemmänkin ammatillinen; LinkedIn, Youtube ja Twitter, jossa - jonkinlaisen vertailun vuoksi - on 3,6 tuhatta seuraajaa. Nämä kaksi järjestöä eivät tosin taida olla vertailukelpoisia, koska toinen on laaja-alaisen kansainvälisen järjestön kansallinen alajärjestö ja toinen on paikallisempi kapeamman sektorin järjestö. Energia-alalta ei kuitenkaan vielä löydy vastaavan suosion kuin WWF saavuttanutta järjestöä.

Kumpaa alkaisit itse seuraamaan? Ympäristövoraston insinööri-Minnan Instagram-virtaa, jossa kerrotaan konkreettisia vinkkejä lajittelusta, kemikaaleista tai kiertotaloudesta, vai energia-alan inssi-Saijan harvakseen päivittyvää Facebook-seinää, jolla verrataan eri energiamuotojen ekologisuutta ja taloudellisuutta ja kerrotaan uuden biolaitoksen käyttöönotosta? Kumpikin ovat tärkeitä, mutta ympäristö taiteilee trendien aallonharjalla ja houkuttelee suuremman seuraajamäärän kansantajuisemmalla tekstillä, vaikka juuri energia-ala fossiilisine päästöineen aiheuttaa suuren osan ympäristöä kuormittavista tekijöistä.

Energia- ja ympäristöala ei ole vielä merkittävä somen käyttäjä, mutta uskon tämänkin alan ottavan sen laajemmin käyttöön. Esimerkiksi Ympäristömininisteriö on ottanut sosiaalisen median kanavat hyvin haltuun ja luultavasti tavoittaakin kansalaiset paremmin sitä kautta kuin julkisilla tiedotuksilla omilla nettisivuillaan. Mikä olisikaan parempi tapa - niin hyvässä kuin huonossakin - vaikuttaa nykyaikana ihmisiin kuin sosiaalinen media?